perjantai 28. marraskuuta 2014

Ready-steady-shop!!

Kuukauden päästä on joulu taas lusittu ja koiraihmiset suurelta osin varautuu jännäämään että kuinkas tänä vuonna selviydytään mahdollisimman vähällä stressillä uudenvuoden rytinöistä. Sitä ennen täytyy kuitenkin miettiä joululahjoja…. Itselleni tämä tuottaa aina jossain määrin lisää harmaita hiuksia. Mitä ostaa? Pakkohan ei ole mitään ostaa mutta kyllähän se lahjojen antaminen ja saaminen aina tekee hyvän fiiliksen.

Keräsin tähän muutamia lahjaideoita jotka antajan ja saajan lisäksi tekevät hyvää myös muille. Mutta mikäs sen kivempaa, hommata jotain sellaista mikä tuo apua?


  • Rescueyhdistys Kulkurit ry, Viipurin Koirat ry sekä Kreetan Kodittomat Eläimet ry järkkäävät kimppajoulumyyjäiset Vantaan Korsossa (Korsotalo) 13.12. Mukana myös paljon muutakin ja varmasti mukavaa näkemistä ja ostettavaa. Blogi osallistuu ehdottomasti ja lupaa raportoida tapahtumasta! Nyt jos koskaan kannattaa Korsoon tulla! 
  • Dog Force One ry:n kauppa Helsingin Lehtisaaressa on auki lauantaisin. Second hand koiratuotteiden lisäksi valikoimassa uutta ja yhdistyksen kannatustuotteita. 
  • Jos talvi ja pimeys masentaa, kannattaa tilata Kodittomat Espanjan Koirat ry:n vuoden 2015 kalenteri. Aurinkoisissa maisemissa kuvatussa kalenterissa esiintyy Espanjassa asuvia suomalaisia koirien kanssa. Osa koirista on mallien omia, osa etsii vielä omia kotejaan. Kalenterin teosta oli lehdessäkin juttua.  Mä haluaisin tän!
  • Hesyn, eli Helsingin Eläinsuojeluyhdistyksen kaupan sivuilla on myytävänä kannatustuotteiden lisäksi joulukortteja, joulukalenteria sekä kalenteria ensi vuodellle. 
  • Animalian nettikaupassa on todella hyvä valikoima erilaisia tuotteita. Itse haluaisin tuon Vegaaninen keittokirjan, ihan vaan laajentaakseni tietämystä siitä kuinka tehdään hyvää ruokaa ilman eläinperäisiä tuotteita. 

Omia toiveita ehdin jo listata muutaman, pakko lisätä vielä tämä Rescueyhdistys Kulkurit ry:n pipo. En ole tippaakaan pipo tai mikään päähine ihmisiä, mutta turkoosi väri on vaan niin ihana. Kulkureiden shopissa on paljon kivoja tuotteita muutenkin mihin kannattaa tutustua! 






Meidän perheen joulukorttirahat meni viime vuonna galgojen hyväksi Espanjaan. Tänä vuonna tuemme elokuvaa! Minulle rakas ihminen, lahjakas kaunis nuori nainen opiskelee elokuvalavastusta American Film Institutessa Los Angelesissa. Opiskelut on lopputyövaiheessa ja elokuvahan se lopputyö on. Elokuvan taustalla puuhaa ryhmä ihmisiä joista kaikista varmaan kuullaan vielä tulevaisuudessa. Lopputyö tarvitsee kuitenkin rahoitusta valmistuakseen - ja kuka tahansa voi lahjoittaa. Tutustukaa tekin tähän produktioon, ihmisiin elokuvan takana ja antakaa pieni lahja itsellenne hyvän mielen muodossa ja elokuvalle lahjoittamalla muutama euro. Leffan tekijät tekevät rahalahjoituksia vastaan vapaaehtoistyötä paikallisten apua tarvitsevien parissa esimerkiksi jakamalla ruokaa kodittomille ihmisille Los Angelesin kaduilla. Tutustu projektiin täällä, donate kohdassa löytyy ohjeet lahjoituksille.



lauantai 22. marraskuuta 2014

Paljon podencoja puistossa!

Meillä oli tänään Rekolan koirapuistossa pieni tapaaminen joka sai alkunsa podencojen ystävien Facebook-ryhmästä. Oli oikein mukavaa, tosin taisi sekä ihmisillä että koirilla tulla kylmä kun ensimmäisiä oikeita talvipäiviä vietetään… Koirilla on seuraa muista samanmoisista, vauhtia ja leikkiä riitti  ja tietenkin ihmisillä myös toisista koiraihmisistä. Omista koiristamme lähti luonnollisesti tapaamiseen podenco-Pippa (joka ei pidä kylmästä ja kohmettui melko aikaisessa vaiheessa…) sekä Musti ja Arttu. Arttu puistoili isojen koirien puolella podencojen ollessa pienten puolella. Musti aloitti podencojen seurasta mutta sitten taisi tulla "isoaveljeä" ikävä kun piti päästä Artun kanssa juoksemaan isojen puolelle.

Pitemmittä puheitta; tässä muutamia kuvia. Blogin Facebook-sivulta löytyy oma albumi jossa lisää. Tällä kertaa siis enemmän kuvia, vähemmän tekstiä!




keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Lentoyhtiön päälliköstä koiratarhan pitäjäksi - Veran tarina

Olen tavannut Veran useasti kun olen vieraillut hänen pitämällään galgojen turvatarhalla Espanjassa. Verasta julkaistiin hiljattain pieni muotoinen blogihaastattelu jonka sain luvan kääntää ja jakaa suomalaisille lukijoille. Alkuperäinen haastattelu löytyy täältä. Veran kaltaisia yksityisiä ihmisiä on Espanjassa paljon jotka väsymättä tekevät työtä koirien tilanteen parantamiseksi. 

Galgos en Familian toiminta on aika pieni muotoista, koiria otetaan tarhalle pari kymmentä kerrallaan. Tarhalla työskentelee useita vapaaehtoisia huolehtien koirista. Koska koiramäärä on varsin pieni verraten muihin tarhoihin Espanjassa joilla saattaa useinkin olla satoja koiria, on niin Veralla kuin vapaaehtoisillakin aikaa tutustua koiriin ja näin ollen pystyvät kartoittamaan loistavasti millaiseen perheeseen kukin koira sopii. Tarhan koirat ovat hyvässä hoidossa ja saavat liikkua vapaana alueella ison osan päivästä. Vapaaehtoiset lenkittävät koirat joka päivä ja paikallinen eläinlääkäri huolehtii koirien terveydestä. 

Halusin kääntää haastattelun myös siksi että galgojen tilanteesta ei voi liikaa kertoa. Olen aikaisemmin itse blogannut täällä hieman asiasta. Olen itse hyvin kiitollinen siitä että olen saanut työskennellä Veran kanssa galgojen auttamiseksi sekä tietenkin siitä että he huolehtivat meidän roskispentumme Mustin ensimmäisistä elinkuukausista. Toivonkin että mahdollisimman moni lukee Veran haastattelun ja jakaa tietoa - kuten Verakin haastattelun lopussa toivoo - näistä upeista koirista. 



Voitko kertoa meille hieman itsestäsi?
Nimeni on Vera Thorenaar ja olen asunut Alhaurin de la Torressa, Malagassa vuodesta 1984. Olen syntyisin Hollanista mutta asunut eri maissa siitä lähtien kun olin 20-vuotta. Päädyin Malagaan, paikkaan josta pidän paljon mutta maaseudun ihmisten asenne eläimiä kohtaan on kamala. Kaupungeissa ja erityisesti rannikolla tilanne on hieman parempi lähinnä ulkomaalaisten monivuotisesta vaikutuksesta, mutta ei kuitenkaan kovinkaan hyvä. 

Kuinka aloit auttamaan eläimiä?
Kun tulin Malagaan aloin auttelemaan paikallisessa eläinsuojassa. Koirien ja kissojen tilat olivat todella huonokuntoiset mutta sentään jotakin. Minulla on aina ollut itselläni rescuekoiria- ja kissoja missä sitten olenkin asunut ja ne ovat matkustaneet kanssani. Kun työskentelin ja olin perheellinen kahden pienen lapsen kanssa aikaa ei enää ollut juurikaan auttaa löytöeläintalossa mutta tuin toimintaa rahallisesti. 

Kuinka ja miksi aloitit Galgos en Familian?
Lentoyhtiö jonka päällikkötehtävissä työskentelin Espanjassa oli sulkemassa toimintojaan ja sain irtisanomispaketin. Olin siinä iässä etten enää alkanut etsimään uutta työtä. Juuri ennen töideni pättymistä luin artikkelin hollantilaisesta lehdestä Greyhound Rescue Holland-järjestöstä jossa kerrottiin huonosti kohdeltujen galgojen adoptiosta Hollantiin. Tarjosin apuani GRH:lle avustaakseni lentokentällä vapaaehtoisille lentokummeille. Tämä tarkoittaa sitä että ihmiset matkustaessaan Espanjasta Hollantiin tarjoutuvat kuljettamaan koiria matkatavaranaan. 
Aloitin näin ja pian aloin myös ottamaan koiria kotihoitoon GRH:n yhteistyötarhoilta lähinnä Sevillen alueelta. Sitten kuulin että läheiselle tappotarhalle päätyy paljon galgoja jotka hain sieltä pois ja majoitin koirahotelliin. Näin kaikki alkoi. 
En ollut tietoinen kaikista kamalista asioista mitä metsästyskoirille tehdään, kuten podencoille kun koirat eivät täytä omistajiensa vaatimuksia. Tämä tapahtuu koirien yleensä ollessa pentuja joita valitaan useista pentueista sekä niiden ollessa noin nelivuotiaita. Koiria pennutetaan runsaasti jotta nuoria koiria on aina - mitkä ovat voimakkaampia kuin vanhemmat. Myös noin kahdeksan vuotiaita koiria löytyy mitä on käytetty pennutukseen koska koirat olivat aikanaan hyviä metsästyksessä. Ne asuvat yleensä järkyttävissä olosuhteissa. 
Toisaalta löytyy myös paljon kiertolaisia jotka haluavat tehdä koirilla helppoa rahaa. On täysin mahdotonta kuvailla millaisissa paikoissa koirat joutuvat elämään. Yleensä koirat eivät näe päivänvaloa sillä niitä pidetään niin sanotuissa "zuluissa, luolissa. Kiertolaiset varastavat galgoja myös löytöeläintaloista. Yleensä nämä koirat ovat steriloitu ja kun asia huomataan, koiria heitetään kaivoihin ja kanaaleihin, niitä hirtetään tai vaan hyljätään. Hyljätyillä tilanne on joskus parempi koska me voimme löytää ne mutta kiinni saaminen voi olla vaikeaa koska koirat ovat niin peloissaan. Auttajille se on hyvin turhauttavaa jos koiraa ei saada kiinni. Itselläni on jonkin verran kontaktia galguerojen, metsästäjien kanssa ja he tuntevat minut. He soittavat minulle kysyen voinko hakea heidän galgot. "Jos et ota viemme ne tappotarhalle". Tämä tarkoittaa että koirat kuolevat sielä joko tauteihin tai ne lopetetaan. Joten mitä teet? Sanot että otan, vaikka ei tilaa olisikaan. 

Miksi Espanja ja miksi galgot?
Espanja koska asun täällä. Galgot ensimmäisten kontaktien vuoksi GRH:n kanssa ja sain kontakteja muihin galgoja auttaviin järjestöihin Euroopassa ja USA:ssa. Rakastan kuitenkin kaikkia eläimiä ja olen auttanut myös muita koiria ja kissoja. Se vie yleensä hieman pidemmän aikaa sillä omat kontaktini ovat erikoistuneita juuri galgoihin. En voi koskaan kieltäytyä kun löydän muunlaisen koiran kadulta. Nekin löytävät kyllä kodin, ennemmin tai myöhemmin. 

Mitä erityistä galgoissa on?
Noh, sitä on vaikeaa selittää jos kokemusta galgoista ei ole. Mutta kun on, et enää halua mitään muuta koiraa. Sanon aina että galgot ovat pahe. Ne ovat tavallaan luonteeltaan kissan ja koiran sekoitus, hyvin laiskoja vaikka tykkäävätkin leikkiä ja juosta mutta erityisesti ne pitävät rentoutumisesta sohvalla. Heidän kasvonsa pyytävät rakkautta ja he antavat paljon rakkautta takaisin. On uskomatonta kuinka nuo älykkäät koirat senkin jälkeen luottavat ihmiseen vaikka niitä on kohdeltu kaltoin. Jotkut niistä ovat kokeneet niin kovia etteivät ne enää koskaan täysin pysty luottamaan tuntemattomiin ihmisiin. Mutta jos sinulla on tälläinen koira, kuten minulla, koira on erittäin onnellinen yhdestä ihmisestä ja se on sen arvoista. Kun näkee näiden pelokkaiden olentojen luottavan sinuun - se on paras lahja ikinä. 

Millaisia ne ovat lemmikkeinä?
Vaikka ne ovat isoja koiria yleensä asuminen onnistuu myös kerrostaloasunossa, kunhan niitä viedään lenkeille kaksi tai kolme kertaa päivässä, ja kuten kerroin aikaisemmin, ne pitävät myös rentoutumisesta. Niitä ei kannata päästää irti sillä ne karkailevat eivätkä ole tottuneet liikenteen meluun. Ihanteellista on että ne pääsevät juoksemaan vapaana aidatussa koirapuistossa kerran päivässä. Niiden täytyy saada sopeutua koska ne ovat herkkiä koiria. Vaikka muutos on parempaan, se on kuitenkin muutos. Ne eivät ole tottuneet elämiseen kodeissa joten niitä täytyy opettaa, esimerkiksi ettei ruokaa saa varastaa. Koirat ovat nähneet nälkää ja eivät vielä tiedä että ruokaa on saatavana joka päivä joten opettamiseen menee aikaa. Ne kuitenkin oppivat ja ovat miellyttämisen haluisia. 

Oletko itse adoptoinut koiria ja voitko kertoa hieman niiden historiasta?
Aloitin ensin ottamalla koiria kotihoitoon. Minulla viisi muun rotuista koiraa. Sitten minun täytyy lopettaa kotihoito koska päätin aina pitää kaikki koirat itse… Kahdeksas kotihoitolaiseni oli meillä juuri silloin kuin yksi omista koiristamme kuoli. Päätimme pitää kotihoitolaisemme. Hänen nimensä on Blanca.
Tämän jälkeen meillä oli muutama hoitolainen joilla oli koti tiedossa mutta odottivat lentoa. Tiesimme että ne olivat lähdössä. Sitten otin luokseni narttugalgon jolla oli juuri alkanut juoksut mikä aiheuttaa stressiä tarhalla. Koira oli juuri saapunut tarhalleni enkä ollut vielä ehtinyt steriloimaan sitä. Koira oli adoptoitu tappotarhalta yhdeksän kuukautta aikaisemmin erään eläinlääkärin toimesta mutta hän vei koiran takaisin tarhalle koska se saalisti naapurin kissaa…. Koira itki koko sen ajan kun se oli tarhallani. Toin sen kotiini eikä koira enää itkenyt siitä hetkestä lähtien joten en vain enää voinut viedä sitä takaisin tarhalleni. 
Kolmas on Syrius, kaunis uros mutta oli niin kauhuissaan ja peloissaan ihmisistä että se jopa puri mikä on hyvin harvinaista galgoille. Minulle se oli rakkautta ensi silmäyksellä kun pelastin sen. Sen silmät olivat täynnä pelkoa ja tunsin sääliä että mitä tällä olennolle onkaan tapahtunut. Kesti kolme kuukautta ennen kuin koira alkoi luottaa minuun. Vain minuun, kukaan muu ei voinut lähestyä koiraa. Hänelle oli hyvin vaikeaa löytää kotia sillä koska ihmiset eivät halua koiraa joka saattaa purra. Mieheni sanoi että viisi koiraa mitkä meillä on riittää mutta parin vuoden jälkeen hän myöntyi että sain tuoda Syriuksen kotiin ja nyt se on maailman onnellisin koira. Hän on mahtava, nöyrä, suloinen luonteeltaan mutta ei vieläkään pidä vieraista ihmisistä. Hän on ollut luonamme nyt 1,5 vuotta. 

Kuinka suostuttelisit ihmiset adoptoimaan koiran ostamisen sijaan?
Adoptoitu koira ei koskaan unohda että annoit sille mahdollisuuden. Täällä Espanjassa noin 200000 koiraa hyljätään joka vuosi. Koirien tuottamista ei kontrolloida eivätkä ihmiset halua kastroida koiriaan joten pentueita on joka paikassa, erityisesti maaseudulla. 

Kuinka Galgos en Familiaa voi tukea?
Jakamalla tietoa tästä upeasta, elegantista ja suloisesta rodusta, sekä niiden kaltoikohtelusta. Ne ovat täydellisiä lemmikkikoiria. 
Meitä voi tukea lahjoituksia. Toimimme lahjoitusvaroin ja paljon rahaa kuluu koska testaamme kaikki koirat, rokotamme ja sirutamme ne, hankimme niille passit ja steriloimme koirat. Suurin osa meille tulevista koirista vaativat hoitoja ja erityisruokaa toipuakseen. 

Katso myös Galgos en Familian nettisivut ja Facebook sivut. Tarhan koiria voi adoptoida Suomeen Kodittomat Espanjan Koirat ry:n kautta. 









lauantai 15. marraskuuta 2014

Koiranpentu sairastaa...

Haava. Teki pahaa katsoa.
….häntä hellikäämme…. Jep, meni tämän lauantain suunnitelmat uusiksi. Agility jäi väliin myös. Musti oli aamulenkillä irti juostessaan varmaan vähän oksaan törmännyt ja kyljessä oli todella ikävä avohaava. Siinä sitten heti 0830 aamulla miettimään että mitäs nyt tehdään. Onneksi asumme täällä pääkaupunkiseudulla missä eläinlääkäriin pääseminen onnistuu verrattaen helposti myös viikonloppuna.  Useita klinikoita on jotka ovat auki. Blogin lämpimästi suosittelema Askel Tuusulassakin on auki, mutta avautuu vasta kello 1400, joten päätin koittaa saada aikaa nopeammin. Soitin Tammistossa sijaitsevaan Univetin Eläinsairaalaan ja saimme ajan heti aamupäiväksi. Olen tuon paikan ohi ajellut monta kertaa mutta käyntinä tämä oli ensimmäinen.


Klinikalla oli jaossa ilmaisia heijastimia.
Otettiin!

Klinikka oli avara ja siisti, heti vieressä on iso Musti ja Mirri myymälä. Henkilökunta oli oikein ystävällistä eikä Mustin rescuetausta herättänyt mitään negatiivista mielipidettä. Klinikalla oli myynnissä ruokia ja tarvikkeita lemmikeille. Kiireisiltä vaikuttivat, klinikan ovi kävi koko ajan ja monenlaista asiakasta pyörähti siinä Mustia odotellessamme.



Koppa päässä nurkassa.
Hermostuttaa...
Musti oli hyvin stressantunut, haava varmasti oli kipeä mikä vaikutti käytökseen. Turkki oli hilseessä ja karvaa tippui. Eläinlääkäriä ei oikein tutkimaan halunnut päästää ja hampaitakin näytti joten pistettiin koppa päähän varmuuden vuoksi. Meillä meni yli kaksi tuntia koko keikassa. Musti oli saanut voimakkaan reaktion kun heräsi niin nopeasti ja oli saanut kunnon kohtauksen heräämössä. Eläinlääkäri oli joutunut antamaan hieman lisää rauhoitetta jotta herääminen sujuisi rauhallisemmin. Ihan sekaisinhan reppana oli kun toimenpiteestä pääsi ja toikkaroi menemään pönttö päässä. Aika kurjaahan sielä oli.

Pönttö päässä laskua maksamassa.

Sairaslomaa siis nyt Mustilla edessä, vapaana ei juoksennella hetkeen vaan tehdään rauhallisia kävelylenkkejä. Tikit täytyy käydä poistattamassa 10-12 päivän päästä, antibioottikuuri tuli mukaan ja kipulääkettä myös. Musti lepäilee nyt ihan rauhassa tuola sängyssä. Tylsää tietysti kun pönttö päässä täytyy olla. Onneksi olimme Mustille vakuutuksen ottaneet, kyllähän sitä arveltiinkin että ennemmin tai myöhemmin noin aktiivinen ja hömelö nuori koira saattaa itsensä teloa. Taisi vakuutus tämän vuoden osalta maksaa itsensä takaisin jo tällä keikalla.





torstai 13. marraskuuta 2014

Myyttien murtaminen ei onnistu harhoja lietsomalla

"Katsokaa nyt tätäkin tappajakoiraa!!!"kuvatekstiin törmää tuon tuostakin eri ryhmissä ja keskustelupalstoilla jonne ihmiset latailevat lemmikeistään kuvia. Tämän tyyppisen tekstin yhteydessä on usein kuva pitbullista (tai vastaavasta) joka rötköttää jalat kohti kattoa omistajansa vieressä sohvalla rapsutettavana, tyytyväisenä ja onnellisena.

Pitbulleilla ja vastaavilla ns taistelurotuisilla koirilla on tietty maine, usein pelottavana koirana joka kylvää tuhoa ympärilleen. Maine varmasti johtaa juurensa myös siitä surullisesta faktasta että näitä koiria kasvatetaan laittomia koiratappeluita varten. Suomessakin asialla on synkkä historiansa johon jopa BBC aikanaan tarttui kuvaten dokumentin. Dokumentissa vierailtiin pittikasvattamossa Suomessa josta myytiin ja salakuljetettiin koiria ulkomaille tappelukoiriksi. Tämän tyyppisten koirien maine ei varmasti johdu ainoastaan koiratappeluista vaan myös siitä että mediasta on usein saanut lukea hyökkäyksistä joissa tietyn rotuiset koirat ovat vahingoittaneet sivullisia ihmisiä tai koiria sekä tilastoissa vahingollisista hyökkäyksistä erottuu selkeästi suurimpana juuri tämän tyyppiset koirat. Koiria ympäröiviä myyttejä äärimmäisen vaarallisena tappajana ei paranna se fakta että monessa Euroopan maassa on näitä tiettyjä rotuja kokonaan kielletty tai niiden pitämiseen on asetettu erilaisia sääntöjä johtuen jopa kuolemaan johtaneista hyökkäyksistä ihmisiä kohtaan.

Kyllähän jokainen koiraihminen tietää ettei maine on paikkaansa pitävä ihan suoralta kädeltä vaan näidenkin rotujen vaaralliseen käytökseen on syynä ihminen. Mistä tahansa koirasta saa vaarallisen kun koulutetaan väärin tai ei kouluteta ollenkaan. Ja myös taistelukoirarotuisesta koirasta hyvän kaverin ja ystävällisen seuralaisen kun osataan kouluttaa positiivisesti ja oikein. Sattuneita tilanteita ei kuitenkaan pidä vähätellä ja piilotella, eikä tietyn tyypisten koirien kykyä tehdä mittavaa vahinkoa vähätellä. Eikä sitä että koiratappelut on edelleen tätä päivää ja näitä koiria otetaan vääriin käsiin, myös katu-uskottavuuden vuoksi.

Olen huomannut että näiden koirien omistajissa on valitettavasti yksi osasto jotka jostain ihme syystä itse haluavat korostaa tätä mainetta. Viittaan tällä aloituskappaleeseen mukavasta valokuvasta koirasta johon jostain syystä täytyy kuvan laittajan puolesta teksti "tappajakoira" tms. Kun itse erehtyy kysymään että miksi halutaan tätä myyttiä vahvistaa; huomio kiinnittyy kivasta koirakuvasta provosoivaan tekstiin. Yleensä saa vastauksia että "se on hei sarkasmia". No joo kyllähän minä sen tajuan että halutaan näin viestiä koiran olevan jotain muuta kuin pelätty vaarallinen koira - mutta onko tämä nyt kuitenkaan ihan oikea tapa niitä ennakkoluuloja vastaan taistella? Sarkasmi on taitolaji eikä se huumori välity välttämättä kaikille - tappajakoira-tekstin lukaiseva saattaa todellakin ymmärtää asian niin jatkossa vielä enemmän olla vakuuttunut siitä että kyseiset koirat ovat todella vaarallisia.

Kun mediassa kirjoitetaan esim pitbull-tyyppisen koiran hyökänneen jonkun kimppuun on taas olemassa porukka joka on välittömästi takajaloillaan. "Miksi koiran rotu on mainittu, media haluaa lietsoa pelkoa ja pilata näiden koirien maineen!!!!" Itse en asiaa näe näin ollenkaan - ja muutenkin haluan uutiseni sensuroimattomina mitään faktoja peittelemättä. Miksi ei saa kertoa millainen koira oli asialla? Eikä se asia todellakaan ole niinkään, kuten väitetään, että rotu mainitaan VAIN silloin kun kyseessä on ollut joku ns taistelurotuinen koira… Kuitenkin - hyvin usein sama ryhmä on kyseessä - joka omista koiristaan puhuessaan ja kuvia ladatessaan haluaa (sarkastisesti) mainita että kuvassa sohvalla makaa vaarallinen tappajakoira. Eli median tulee sensuroida uutisointia ettei vaan kukaan ajattele tietyn tyypisten koirien olevan vaarallisempia kuin muut - mutta omistajien täytyy tuutata joka käänteessä "meidän tappaja" tyylistä (sarkastista) kuvatekstiä jolla mainetta sitten muka parannetaan ja ennakkoluuloja hälvennetään?

Myyttien murtaminen ei onnistu sarkasmilla, vähättelyllä eikä heittämällä vettä myllyyn lietsoen näitä sanontoja joita näihin tietyn tyyppisiin koiriin liittyy. Onneksi kuitenkin valtaosalla näitä koirilla on narun päässä ihmisiä jotka ymmärtävät että ennakkoluuloja vastaan taistellaan positiivisesti hyväkäytöksisten oikein koulutettujen koirien avulla ja tiedolla. Nämä omistajat eivät väheksy tuhoa mitä tietyn tyyppinen koira voi tehdä tai tilastoja niistä, eivätkä ole ensimmäisenä sanomassa että "ei nämä meidän rakkauspakkaukset vaan ne pikkukoirat, ne on pahoja".






sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Pentuelämää takana reilut 2 kuukautta - still alive!

Ajattelin näin sunnuntai-illan iloksi kirjoitella meidän pentusen kuulumisia. Tuntuu että Musti olisi asunut meillä jo pidempään, mutta eihän siitä kauaa ole, syyskuun alusta kun tuli. Kirjoittelin Mustin alkupäivistä täällä. 

Tänään katsellimme yhdessä Nick Caven
YouTubesta. 
Onhan se sellainen tuo Musti, voi elämän kevät välillä! Ollaan me varmasti taas aika helpolla kuitenkin päästy, ainakin tuhojen osalta. Yhden vanhan nojatuolin hän oli pienestänyt mutta haitanneeko tuo! Virtaa riittää mutta ihmekkö se on kun kyseessä on vasta kahdeksankuinen. Nyt on jo viimeistään selvinnyt että galgomix on kyseessä - ei tosin olla vielä keksitty mikä se toinen puoli on, joku oppivainen ja älykäs, keskikokoinen rotu - tai mix. Musti taitaa olla jo täydessä harjakorkeudessa, säkä on 53cm ja painoa 16kg. Hirveästi ei ole kasvanut tulonsa jälkeen, massa ja lihakset varmasti vielä kehittyy.

Muutama päivä sitten satoi
lunta, Mustia hämmästytti.
Agilitystähän me sitten innostuttiin ihan tosissaan. Kerroin täällä aikaisemmin kun kävimme kokeilukurssilla kaveriporukassa, Musti ja Vida sitten päätti jatkaa (lue Vidan tarina täältä) samassa paikassa. Lauantaisin heti aamusta nyt kampeamme itsemme kurssille, omistajat hikipäässä juostaan menemään. Mustille kyllä niin osuva laji, se on aivan onnessaan sielä ja suorittaa kaiken hienosti. Itselläni ei ole aikaisempaa kokemusta ohjaajana joten oppimista riittää ja vauhdikkaan koiran matkassa ei meinaa aina pysyä. Tykkään kyllä todella paljon - siihen tosin vaikuttaa varmasti se että koira on niin motivoitunut ja oppivainen - on itsekin helppo innostua. Veikkaisin että jatkamme lajin parissa kyllä ja kyllä meidät nähdään kisakentälläkin juoksemassa (Musti juoksee, minä pyllerrän perässä).




Haettiin talven varalle takkapuuta,
Mustia innostaa puuhommissa auttaminen. 
Mustikka on oppinut myös hyvin perheemme päivärytmiin ja yksinoloihin ihmisten ollessa töissä ja koulussa. Muutenkin tuo oppimiskyky on suorastaan ilmiömäinen. Irtiolot onnistuu ja metsässä juoksee onnellisena. Tuntuu että oikein tahtoo oppia lisää, istuu eteen ja tapittaa "kerro mitä mä nyt teen, opeta uus juttu!" Kyllähän meitä tosi paljon mietitytti että hullujako me ollaan kun penikka meille otetaan. Mutta melkoisen kultakimpaleen joku oli roskikseen heittänyt. Onhan se sellainen, äitin poika, joka illalla tulee kainaloon ja pistää kuonon poskea vasten. Äitin poika.